
valmennuspalvelut organisaatioille
Alla kuvaan erilaisia tapoja, joilla voin auttaa.
Jos haluat varata ajan ja jutella himpun verran lisää, voit tehdä sen suoraan Calendlyn kautta.
Uudet esihenkilöt
Vuosia sitten sain johdettavakseni tiimin, hyvin nopealla varoajalla. Yhtenä päivänä olin yksi tiimin jäsenistä, seuraavana päivänä tiimi raportoi minulle. Olin kiitollinen annetusta haasteesta, mutta täysin valmistautumaton vastuullisen tehtävän herättämiin tunteisiin: epävarmuuteen, huijarisyndroomaan, jopa pelkoon. Suhtauduin tuohon rooliin kuten rooliin suhtaudutaan: se oli jotain itseni ulkopuolella, kuten viitta jonka vedin vauhdissa päälle. Oma ensimmäinen kokemukseni johtamisesta päättyikin puolen vuoden jälkeen, osittain sen takia että tunsin olevani kuin kala kuivalla maalla - väärässä paikassa.
Koska tiedän, mitä tunteita uuteen vastuulliseen tehtävään voi liittyä, voin auttaa henkilöitä vastaavassa tilanteessa. Autan muuttamaan "roolin" itsestä ja omista vahvuuksista käsin tehtäväksi, osaksi omaa itseä.
Riskienhallinta, projektipäälliköt
Olen tehnyt työtä mm. riskienhallinnassa ja projektipäällikkönä. Molemmat noista tehtävistä vaativat ihmisten mukaan ottamista: heidän auttamistaan esimerkiksi oman tonttinsa hoitamiseen. Tehtävät vaativat kykyä kuunnella, olla läsnä sekä käydä vaikeita keskusteluita kuin myös johtaa ja valmentaa muita. Käskyttämälläkin voi saada tuloksia aikaan, mutta parhaimmat tulokset syntyvät kun työ tehdään aidosti yhdessä.
Valmennusta voi käyttää hyväksi noiden taitojen kehittämiseen itsessään.
yksilövalmennukset
Valmennuksen avulla voidaan kehittää organisaation eri osa-alueita, esihenkilöroolista koko työyhteisöön. Olen itse toiminut esihenkilöroolissa pitkään, tiedän omasta kokemuksesta mitä rooli vaatii sekä antaa. Haluan olla osana tarjoamassa Suomeen parempaa johtamista.
Kun sain aikanaan ensimmäisen tiimin johdettavakseni, en itse tiennyt miten olla hyvä johtaja. Tai edes oikein että miten johtaa. Yritin kopioida muiden tapaa tehdä mutta se oli juuri tuota: kopioitua ja päälleliimattua. Ymmärsin että minun täytyy tehdä jotain muuta. Tuo oli kimmokkeena omille valmentajaopinnoilleni. Jotta pystyin menestyksellä johtamaan muita, minun täytyi tutustua ensin itseeni ja omaan tapaani olla johtaja. Tätä haluan tarjota valmennuksessa oleville henkilöille.
Erään tutkimuksen* mukaan valmennuksella voidaan saada hyötyä esimerkiksi valmennettavien psykologiseen joustavuuteen. Näiden hyötyjen todettiin tuossa tutkimuksessa olevan pysyviä.
ryhmävalmennukset, koulutukset tai luennot
Ryhmävalmennuksia voidaan hyödyntää esimerkiksi tiimin tunneilmaston parantamiseen. Voin tuoda avuksenne läsnäolotaitoja, valmentavaa johtajuutta sekä itsensä johtamisen keinoja.
Valmennukset ja luennot onnistuvat sekä suomeksi että englanniksi.
Jos haluat varata ajan ja jutella himpun verran lisää, voit tehdä sen suoraan Calendlyn kautta.
*eBoss hanke 2016-2018