top of page
  • Writer's pictureKati

Vahvuuksien vahvistaminen


Eilen iltakävelyllä pysähdyin ihailemaan taivaanrannan pilvikerrostumaa. Tuo ilta-auringossa paistatteleva pilvivuori ansaitsi pysähtymisen ja muutaman valokuvan näppäämisen vaikka vähän sormia nipistelikin. Olisin jäänyt ihailemaan sitä pidemmäksikin aikaa mutta luonto huolehti tilanteen ohimenevyydestä.


Tuo muistutti minua VIA- luonteenvahvuustestistäni. Tein sen viime viikolla uudelleen, noin vuoden tauon jälkeen. Kärkijoukoista löytyvät kiitollisuus ja huumori, esimerkiksi. Mutta myös erinomaisuuden ja kauneuden arvostus. Ja sitä sain eilen illalla tehdä.


Minua viisaampi sanoi että heikkoutta vahvistamalla voi tulla jossain asiassa huonosta keskinkertaiseksi. Tuo vaatii kuitenkin ronskisti työtä. Paljon helpompaa on vahvuutta vahvistamalla tulla hyvästä erinomaiseksi.


Mitä vahvuuttasi pääset tänään käyttämään?

8 views0 comments

Recent Posts

See All

Jos olet riittävän vanha (tai tällä hetkellä riittävän trendikäs) niin LP-levyt on sulle tuttu juttu. Joskus tuollainen LP-levy jäi jumiin. Jostain syystä neula jäi kiertämään sitä yhtä ja samaa kehää

bottom of page