Täydellisyyden tavoittelua

Jutellaan taas lisää aikaansaamisesta. Ennen kuin aloitan niin tervehdys Lemmenjoen maisemista! Kävin elo-syyskuussa siellä vuosittaisella vaellusmatkallani. Teki hyvää vain kävellä sekä myös katsella kauas 💗 Jos et ole vaeltanut niin vahva suositus. Mikään ei ainakaan itseltäni vaienna ajatuksia yhtä tehokkaasti kuin tuo laji. Luonto yhdistettynä liikkeeseen on voittava yhdistelmä!

Mutta takaisin aikaansaamiseen.

Olen ollut melkoinen pilkunviilaaja, hiustenhalkoja ja täydellisyyden tavoittelija. Jos vaikka johonkin käsillä olevaan tehtävään liittyi kirjoittaminen, oli ihme jos sain tekstin kerralla käsistäni pois. Minä nimittäin hioin ja hioin. Lauseet vaihtoivat paikkoja, sanat muuttivat järjestystään, kappaleet lentelivät sinne tänne.

Kirjoittaminen on aina ollut yksi oma intohimoni mutta tuo loputon viilaaminen sai aikaan stressiä. Hain sitä "täydellistä lopputulosta" ennen kuin halusin laittaa tuotokseni eteenpäin.

Oudolla tavalla tähän vaivaan avukseni tuli suuri työkuorma. Toki ylisuuren työkuorman muut vaikutukset ansaitsevat oman kirjoituksensa, mutta täydellisyyden tavoittelun se onnistui nujertamaan.

Yhtäkkiä nimittäin olin tilanteessa, että tuotettavaa tekstiä oli enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Kuten muitakin työtehtäviä. Aluksi koitin hioa vanhaan malliin tuotoksiani. Erään kerran viisas kollegani keskeytti tekoseni ja kysyi: "eikö tuo ole jo riittävän hyvä?". Se kolahti. Tosin ensireaktioni oli, että tuollaisenaan laitan eteenpäin vasemmalla kädellä huitaistua tekstiä (olen oikeakätinen). Mutta kun pysähdyin hetkeksi miettimään, tajusin hänen olevan oikeassa.

Kyllä, tuotos oli jo riittävän hyvä siihen tarkoitukseen mihin se oli tarkoitettu.

Samoihin aikoihin silmiini osui Tony Robbinsin lause

"Perfection is the lowest standard anyone can have."

Jäin mutustelemaan sitä ja tajusin kuinka totta lause on. Jos haen vain silkkaa täydellisyyttä, se kertoo että teen vain täsmälleen niitä asioita, jotka osaan vaikka silmät kiinni. Niitä oman osaamisen turvallisia juttuja. En kokeile mitään uutta tai venytä omia rajojani yhtään. Sen sijaan pysyttelen siellä mukavuusalueen mukavassa pumpulissa ja hion sieltä täydellistä tekstiäni.

Nykyään mottoni on

Done is better than perfect.

Mitä se sitten tarkoittaa?

Pysyttelen tällä samalla kirjoittamisen esimerkkialueella. Itselleni se tarkoittaa sitä, että kun olen saanut tekstin valmiiksi, annan sen levätä vaikka seuraavaan päivään. Levähtämisen jälkeen luen sen kerran uudelleen läpi, alusta loppuun. Yleensä muuten printtaan tekstin että saan viuhuttaa yliviivauskynää siinä - sen verran olen vanhan liiton nainen. Joka tapauksessa, teen tekstiin tuolloin tarvittavat muutokset. Luen sen uudistettuna kerran läpi (en printtaa) ja sen jälkeen laitan sen eteenpäin.

Ja sen jälkeen taputan itseäni olkapäälle: hyvin tehty!

Tuo motto muuten lukee työhuoneeni seinälläkin, ettei se vain unohdu: