Salaseura, johon et halunnut kuulua

Peruskoulun ala-asteella (pahoittelut, mulle se on edelleen ala-aste eikä alakoulu) osa luokan tytöistä perusti salaseuran. He kokoontuivat joka välitunti koulun pihalla olevan roskiskatoksen taakse. Välitunnin alussa he sanaakaan sanomatta yksitellen kävelivät tuonne kokoontumispaikalleen, ikään kuin me muut emme huomaisi heidän häviävän.

Välitunnin loppuajan katoksen takaa kuului välillä kiljumista ja toisinaan kikatusta. Tiedä sitten mitä siellä tekivät, jotain Hyvin Tärkeitä Asioita ilmeisesti.

Yksi heistä oli vahdissa siinä roskiskatoksen nurkalla. Jos joku meistä muista tytöistä meni lähelle, vahti kiljaisi ja koko tyttölauma otti jalat alleen. Ei-niin-salainen salaseura siirtyi toisaalle, ketään ulkopuolista sinne ei haluttu. Välitunnin päätteeksi he purkautuivat kokoontumispaikastaan yhtenä laumana pulputtaen. Tosin he eivät pulputtaneet selkosuomea vaan omaa keksittyä kieltään.

Se oli siis Hyvin Tärkeiden Tyttöjen Salaseura.

Uusia jäseniä tuohon seuraan ei huolittu.

Me muut olimme vähemmän tärkeitä tyttöjä. Olimme ulkopuolisia.

Minä olin ulkopuolinen. Koko lapsen viisaudellani tiesin olevani jollain lailla huonompi kuin nuo suljetun seuran jäsenet. Olisin halunnut olla osa heitä, mutta en kelvannut.

Yllätyksekseni näin aikuisena olen löytänyt itseni salaseurasta. Perustajajäsen en missään nimessä ole, mutta yksi monista (MONISTA) jäsenistä.

Olen tahattomasti ja lopullisesti lapseton.

En ole yksin, meitä on paljon. Tilastojen mukaan yksi viidestä yli nelikymppisestä on lapseton - tuo kattaa sekä vapaaehtoisen että tahattoman lapsettomuuden. Sen enempää tilastoja nakertamatta: tässä tahattomasti lapsettomien salaseurassa en totisesti ole yksin.

Vaikka meitä on paljon, olemme näkymättömiä. Olemme niitä, jotka mahdollisesti vastaavat ympäripyöreitä lapsikyselyihin. Niitä, joiden ilme saattaa muuttua kun työkaveri neljättätoista kertaa esittelee lastensa (tai lastenlasten) saavutusta päiväkodissa/koulussa/opinnoissa /työelämässä. Niitä, jotka vaikenevat kahvipöydässä kun keskustelu jälleen kerran ohjautuu lasten harrastuksiin, koulunkäyntiin, syömisiin, syömättä jättämisiin, tekemisiin tai tekemättä jättämisiin. Niitä, joille vieraammillakin on aina ratkaisu "ainahan sä voit adoptoida" tai "rentoudu, kyllä se siitä sitten".

Tähän salaseuraan minut huolittiin vaikka en välttämättä olisi itse niinkään siihen halunnut. Kukaan ei varsinaisesti tiedustellut jäsenyyshalukkuuttani. Missään en täyttänyt kaavaketta tai anonut jäsenyyttä, mutta niin vain itseni täältä löysin.

Ehkä sinäkin olet täällä, tämän roskiskatoksen takana?

Todennäköisesti suunnittelit olevasi tämän salaseuran ulkopuolella.

Siitä huolimatta ja juuri sen takia, iso lämmin halaus sulle.

Kiva kun olet!