• Kati

Makua elämään


Kuva on otettu keväällä - kuten taustalla olevista puista voi päätellä. Olimme päivän touhunneet pihahommia, työkaluina lapiot ja kottikärryt ja mitä niitä nyt on. Ihan vielä ei ollut sortsikeli vaikka talkoisiin osallistuva milleniaali niillä vaatteilla olikin varustautunut. Iltasella, kevään valoisuutta sulostuttamaan viritimme nuotion. Nuotiolta odotettiin tunnelman luontia ja siinä valinta oli erinomainen. Mikään ei voita elävän tulen seurailua, siinä puheliaampikin vaikenee tuijottelemaan.


Hiillokselle saimme kaveriksi vaahtokarkkeja. Poltin ensimmäiset innokkuuttani mutta edes musta pinta ei estänyt survomasta möykkyjä suuhuni. Tulos oli selvä: sekä sormet että suu saivat iskun kuumaa.


Näiden seuraavien kanssa otin varovaisemmin. Hellästi pyöräytin hiilloksen päällä ja pidin silmällä väritystä. Kurkistelin muutoksia ja taisin jopa kuiskutellakin tikun päässä nököttäville karkeille. Lopputulos oli omaan makuuni täydellinen. Maistan vieläkin maun suussani ja saan vietyä itseni siihen hetkeen, nuotion äärelle, rakkaiden ihmisten seuraan.


Miksi mietin tätä nyt?

Monestakin syystä. Yksi on elämästä nauttiminen, niiden pienten iloa tuottavien asioiden tekeminen. Haastan sinut kirjoittamaan itsellesi 25 kohdan listan asioista jotka tuovat sinulle arkeen iloa. Ja sen jälkeen ottamaan asiaksesi tehdä listalta ainakin pari juttua per päivä. Pysähdy sen tekemisen äärelle, edes pariksi hengenvedoksi.

15 views0 comments

Recent Posts

See All