Kuppi teetä ja empatiaa

Tapasin pitkästä aikaa itselleni tärkeitä ihmisiä, oikein elävänä ja saman ruokapöydän ääressä. Kyllä oli herkullista niin monella eri tavalla! Siinä sai sekä keho että mieli ravintoa 💛 Jossain vaiheessa keskustelu pyörähti lapsettomuudessakin ja siitä sainkin innoitteen tämän viikon blogiin.


Kuvalla⬇️ ei jälleen kerran ole mitään tekemistä itse aiheen kanssa. Tuo on joltain niistä monista vaellusreissuista, joita olen tehnyt Vaellusystävän kanssa. Maisemista on kovin vaikea päätellä, että missä päin Suomea sitä mennään, mutta jotain erikoista näyttää olevan puiden latvoissa.


No niin, metsän keskeltä ja taukopaikalta tähän hetkeen takaisin. 🌲


Innoite, jonka ruokapöydän ääressä sain, liittyi lapsettomuuden puheeksi ottamiseen. Tarkoitan sitä, miten salaseuran ulkopuolisena voi ottaa läheisen kanssa hänen mahdollisen lapsettomuutensa puheeksi. Ja, toisaalta, mitä vastata jos läheinen kertoo omasta lapsettomuudestaan.


Ennen kuin olin itse ottanut oman lapsettomuuteni käsittelyyn, asia oli monen lukon takana sisälläni. Jos (ja kun, niitäkin tilanteita sattui) joku yritti ottaa aiheen suoraan käsittelyyn, vetäydyin. Saatoin vastata jotain ylimalkaista ja sen jälkeen vaihtaa aihetta aivan jonnekin muualle. Asia oli niin arka paikka että en kaivannut ulkopuolelta yhtään kommenttia tai neuvoa tai mitään muutakaan. Kun en ollut käsitellyt omia tunteitani ja ajatuksiani asiaan liittyen, en ollut valmis ottamaan vastaan kenenkään ulkopuolisen mietteitä.


Uskon kyllä, että ihmisillä oli vain hyvät ajatukset mielessään. Itseäni kuitenkin ahdisti, jos joku työnsi noin henkilökohtaiselle alueelle tavallaan ilman lupaa.


Tuossa pari kirjoitusta sitten jo teilasin lapsiutelut -ja sehän kattaa myös ystävälle/läheiselle esitetyn kysymyksen "oot(te)ko lapsia aatellut hankkia?". Ja kaikki mahdolliset muunnokset tuosta kysymyksestä.


Saattaa tuntua kaukaiselta kysyä ystävältä tai läheiseltä tarjoamani vaihtoehtokysymys "keitä sun perheeseen kuuluu?" -koska todennäköisesti tiedät tuon jo. Ehkä olet tuntenut kyseisen henkilön monta kymmentä vuotta ja tiedät kaikki henkilöt ja lemmikit hänen elämässään. Ihan siitä mielikuvitusystävä Miinasta ja Miinan koirasta Pumpuli-Pertistä lähtien.


Eli mitä sitten tilalle?

Kuinka ottaa asia esille hienovaraisesti?


Lähtökohtaisesti sanoisin, että odota kunnes läheisesi ottaa asian itse puheeksi.

Ja sen jälkeen kuuntele ja ole läsnä. Asian puheeksi ottaminen on saattanut ollut hänelle vaikeaa, hän on ehkä miettinyt sinulle kertomista jo jonkin aikaa. Älä vähättele, älä vesitä tai ohita.


Sillä hetkellä kun hän päättää kertoa sinulle, olet paljon vartijana. Sinun reaktiosi voi vaikuttaa hänen halukkuuteensa puhua asiasta jollekin toiselle. Eli kuuntele, aidosti kuuntele. Älä neuvo, älä yritä ratkaista tilannetta - vain kuuntele. Monen monta vuotta sitten entinen työkaverini, myyntimies, toisti lausetta "meillä on kaksi korvaa ja yksi suu, käytä niitä siinä suhteessa". Tuo neuvo pätee tähänkin kohti.


Jos et tiedä, mitä sanoa, voit kokeilla tätä: ”Kiitos kun luotit minuun kertomalla noin ison asian. Haluatko puhua siitä?”. Jos tuo tuntuu omaan suuhusi sopimattomalta, voit sanoa vain ”en tiedä mitä sanoa, mutta olen tässä, jos haluat puhua”.


On siis ok sanoa, että et tiedä mitä sanoa. Ennemmin se kuin jokin latteus tyyliin "se mikä ei tapa, se vahvistaa". Ömmm..?


Jos hän vaikenee, se ei tarkoita että asia on nyt puhuttu. Anna hänelle aikaa ja tilaa puhua, älä vaihda puheenaihetta vaikka johonkin hassuun kissavideoon. Jos et ole varma että vieläkö hän haluaa puhua, voit vaikka kysyä että ”haluatko kertoa lisää?”


Älä sano että tiedät miltä toisesta tuntuu JOS et oikeasti ole kokenut samaa. Tämä toki pätee ihan kaikenlaisiin muihin elämän tarjoamiin haasteisiin.


Tämä ei myöskään ole kilpailu. Jos läheisesi luottaa sinuun kertomalla jotain henkilökohtaista, sinun ei tarvitse etsiä muistipankistasi jotain tarinaa, jolla ”voitat keskustelun”. Jos läheisesi kertoo aina halunneensa omia lapsia mutta olosuhteista johtuen ei ole niitä saanut, sinun ei tarvitse läväyttää tiskiin jotain sukusi traagista tarinaa liittyen samaan aiheeseen. Ole vain läsnä ja kuuntele, anna läheisesi kertoa sinulle omista kokemuksistaan ja tunteistaan.


Älä tarjoa omia lapsiasi tyyliin ”ai, et voi saada omia lapsia. No saat meiltä vaikka yhden kun on mitta täynnä Risto-Marjatan uhmaikää ja Liisa-Petterin teini-ikää”. Tuolla lauseella sivuutat läheisesi kokemuksen kun käännät asian vitsiksi. Vitsi saattaa helpottaa omaa oloasi mutta ei taatusti helpota hänen oloaan. Kyse on siitä, että läheisesi ei voi saada omia lapsia. Ei siitä, että hän ei voi saada lainaan jonkun toisen lapsia.


Eli peräänkuulutan empatiaa.

Ja huomaa: nimenomaan empatiaa, en sympatiaa.


Joskus näin hyvän piirustuksen, millä osoitettiin empatian ja sympatian ero. Harmillisesti en löydä kuvaa nyt mistään ja henkinen kynnys itse piirtää nousi aivan liian korkeaksi. Yksi kuva vastaa tuhatta sanaa, toivottavasti saan asian esille vähemmällä sanamäärällä.


Alkukuva oli sama:

Henkilö on tippunut syvään monttuun ja kaveri sattuu kuopan reunalle.


Sympatiaa kokeva kaveri hyppää sinne monttuun henkilön seuraksi. Jos puhutaan elämän haasteista niin tämä tarkoittaisi voivottelua, sääliä, surkuttelua, ehkä jopa lamaantumista toisen henkilön puolesta. Sympatiaa tunteva ihminen samaistuu toisen tunnetilaan pyrkimättä ymmärtämään toisen tilannetta. Sympatia usein vahvistaa sen kohteen kokemaa tunnetta eikä surun/kivun (jne) yhteydessä sympatia siis vie tilannetta parempaan suuntaan.


Empatiaa kokeva kaveri taas heittää köyden tai tikkaat kuopassa olevalle henkilölle. Eli hän myötäelää ja ymmärtää, että henkilö on kuopassa mutta ei mene tunnetilaan mukaan. Hän asettaa itsensä toisen asemaan säälimättä ja voivottelematta. Ymmärtämällä tilanteen hän auttaa enemmän kuin henkilö, joka hyppää kuoppaan mukaan.


Eli keitä kuppi teetä ja tarjoa kulhollinen empatiaa siihen kylkeen.