• Kati

Kuivunut kaivo


Tuntuuko sinusta siltä, että joskus ei vain ole mitään sanottavaa? Ei yhtikäs mitään. Kaivo on kuivunut eikä se kannettukaan vesi siellä pysy.


Minulle kävi näin, tilanne oirehti jo viime vuoden lopulla mutta alkuvuodesta kaivo ehtyi kokonaan. Kovalevyni oli yksinkertaisesti täynnä. Kun koitin kirjoittaa jotain muuta kuin työhön tai opintoihin liittyvää, sanoja ei vain tullut. Ainakaan siis mitään kovin merkityksellisiä sanoja. Mitään uusia ajatuksia. Oli tunne että kaikki on jo sanottu. Ja kaikki on jo siis sanottu jonkun toisen toimesta.


Täytyi ottaa aikalisä. Sen sijaan että olisin jotain pakottanut, annoin olla.


Sain positiivisen psykologian opinnot päätökseen huhtikuussa. Opintojen jälkeen imuroin sisääni fiktiokirjallisuutta. Jos et muuten ole lukenut Seitsemän sisarta -kirjasarjaa niin vahva suositus siitä. Kirjat on melko samalla kaavalla kirjoitettu mutta niin hyvin, että päähän ei mahdu mitään muuta.


Kesti siis näin kauan ja kaikki nuo seitsemän kirjaa että tilanne muuttui. Pikkuhiljaa maa alkoi ensin pulputtaa ja kun vain edelleen annoin olla, vedenpinta alkoi nousta. Hissunkissun. Nyt on jo pohja peitossa ja suunta on edelleen ylöspäin.


Nyt olen valmis uuteen.


Nuo mansikat.

Välillä mansikkalaatikoiden kanssa käy huono tuuri. Pinnalla on ehkä kauniita marjoja mutta pohjalla homeisia tai vettyneitä. Tai, kuten kerran kävi: raakileita, en tiedä minkä maanantaikappaleen silloin sain.


Tämä kuvan laatikko oli täydellinen. Ei ensimmäistäkään huonoa marjaa, ei hometta, ei liiskaantuneita marjoja. Vain yksi pieni raakile. Viisi kiloa kauniita ja makoisia marjoja. Näitä on hyvä talvella syödä!



3 views0 comments

Recent Posts

See All