Hetkellinen hikka

Ajatukseni jäivät kiertämään kehää. Tai oikeammin se ei ollut edes kehä vaan jatkuvasti kasvava spiraaliluuppi. Ehkä tiedätkin sen tunteen? Ensin pää tarttuu pieneen ajatukseen. Kun ajatusta ei katkaise tai siihen ei tartu, se lähtee spiraalin lailla kasvamaan ja kiertymään ja kasvamaan ja kiertymään lisää. Sananlaskun mukaan kärpäsestä tulee härkänen. Mikä ikävintä, ainakaan itselläni nämä ajatukset eivät ole itseäni vahvistavia vaan päinvastoin. Joku pieni ääni pään sisällä on sitä mieltä, että en ole riittävä jollain mittapuulla.

Niin tälläkin kertaa. Spiraalilaukalle lähtevä aihe ei ollut itseäni vahvistava. Nakersin itse käsitystä omasta ajanhallintakyvystäni. Tunsin itseni jopa täysin kyvyttömäksi tuolla saralla.

Otin isot torjuntavälineet käyttöön. Päätin tehdä tämän ennen kuin saan tunteen että "ei musta oo mihinkään"

Ensinnäkin puhuin tunteeni auki valmentajalleni (kyllä, valmentajakin tarvitsee valmentajaa). Puhuminen auttoi ymmärtämään mikä vanha nappula painui pohjaan. Ja mitä itse teen jatkossa toisin.

Seuraava vaihe oli metsä, verkkainen kävely siellä. Kaatuneen kelopuun päällä pötköttely ja luonnon äänien kuuntelu.

Ja kas. Elämä on taas helpompaa.