Acerca de

erilailla hyvä elämä
Tarinani - lyhyt versio
Tahaton lapsettomuus. Ehkä tunnet tuon sanaparin?
Se on iso ja mahdollisesti kipeä asia, joka kulkee mukana koko elämän.
Tunnen tuon sanaparin painon omakohtaisesti, se on myös oma kokemukseni. Olen siis tahattomasti lopullisesti lapseton.
Minullakin oli unelma, oma lapsi. Oli suunnitelma, kutsuttakoon sitä nyt "Plan A":ksi, että kaksi tai kolme omaa lasta ennen kuin täytän kolmekymmentä. Elämä ei mennytkään niin. Sain jo parikymppisenä tiedon, että omista lapsista minun on turha edes haaveilla.
Pitkäksi aikaa hautasin tuon tiedon, en noin nuorena osannut sitä kohdata millään lailla. Se kulki kuitenkin koko ajan mukanani tumman möykyn muodossa. Se tuntui painona kehossa, kaihona mielessä.
Onnekseni vähän reilu kolmekymppisenä löysin ihanan ryhmän naisia, joiden tuella uskalsin katsoa tuota silmiin. Surin ja purin mielestäni ja kehostani sinne pakkautuneita tunteita ja ajatuksia.
Pikkuhiljaa pystyin päästämään irti. Päätin muovata itselleni erilailla hyvän elämän.
En pystynyt tuota tekemään kuitenkaan itse, minulla oli matkallani tukea. Oli tuo ryhmä naisia, löysin vertaistukea, käytin erilaisia keinoja purkaakseni omaa tahatonta lapsettomuuttani.
Tälle matkalle haluan kutsua sinutkin mukaan.
Tehdäänkö töitä yhdessä?
Ota yhteyttä, jos haluat tehdä kanssani töitä oman erilailla hyvän elämäsi eteen!
Jos haluat ensin tutustua minuun, tilaa tästä itsellesi pieni helpotus lapsettomuuden herättämiin tunteisiin.
Voit myös varata suoraan puolen tunnin maksuttoman tutustumiskeskustelun.
Jutellaan ja mietitään, että miten voisin sinun tukenasi parhaiten olla.