top of page

ILOa
ja 
elinvoimaa

Etätyö voi puuduttaa. Päivät voivat tuntua yhdeltä ja samalta, ikään kuin mikään ei muuttuisi vaikka kalenterissa päivä vaihtuu. Tai viikko. Negatiiviset tunteet voivat saada enemmän ja enemmän jalansijaa mielessä. Asioihin tarttuminen voi olla vaikeaa, kaikki on vähän tahkeaa.

Tuohon on mahdollista saada muutosta aikaiseksi!

Testatusti jo muutaman viikon aikana ohjatuilla tauoilla ja positiivisen psykologian avustuksella on mahdollista lisätä päättäväisyyttä, tarkkaavaisuutta, aktiivisuutta  sekä esimerkiksi innostuneisuutta. 

Kuulostaako hyvältä? 

Lue alta lisää!

Metsäpolku.JPG

Olen ratkaisukeskeinen valmentaja (coach), lähestymiskulmani on positiivinen psykologia. Positiivisen psykologian opintojeni lopputyössä halusin tutkiskella elinvoiman lisäämistä arkeen. Tein tästä tutkimuksen pienellä ryhmällä vapaaehtoisia osallistujia. Kolmen viikon ajan ohjasin heille lempeän liikkeen taukoja sekä annoin käyttöön työkaluja, joilla lisätä keveitä tunteita omaan elämään. Näiden lopputuloksena positiiviset tunteet heissä vahvistuivat ja epämiellyttävät heikkenivät.

Avainasemassa elinvoiman lisäämiseen ovat ohjatut tauot, aktiivista palautumista tukeva liikunta sekä, esimerkiksi, mikrotauot. 

Tein tästä nyt kevyen ja iloisen verkkokurssin, löydät sen allaolevan painikkeen takaa!
Kerran viikossa sinulle avautuu uusi liikevideo sekä uusi pieni työkirja. Liikevideot on tähdätty erityisesti istumatyötä tekeville. Pituutta videoilla on noin vartin verran, voit tehdä videon kerrallaan tai halutessasi pätkiä sitä. Työkirja puolestaan auttaa sinua lisäämään keveitä tunteita arkeesi!

Kiinnostaako sinua lisätä iloa ja elinvoimaa omaan arkeesi?

bottom of page