
Acerca de

Lempeän liikkeen tarina
Et aina voi kontrolloida sitä, mikä tapahtuu ulkopuolellasi.
Sinulla on joka hetki kuitenkin voima hallita sitä, mikä tapahtuu sisälläsi.
Sain ensimmäiset kosketukset joogaan opiskeluaikana, vuosi oli 1996 tai 1997.
Kämppäkaverin kanssa osallistuimme perjantai-iltapäivisin rentouttavalle tunnille ja päällimmäisenä muistikuvana on loppurentoutuksen aikana nukahtaminen. Sillä kerralla harjoitus jäikin yhteen kansalaisopiston lukuvuoteen. Päätimme nimittäin kaverin kanssa mennä jatkossa maksullisen tunnin sijaan kämpille nukkumaan nuo tirsat.
Silti jokin siemen jäi itämään.
Vuosien ajan harrastin eri lajeja tanssista aerobiciin ja crossfitistä pilatekseen. Välillä palasin matolle mutta jatkoin taas matkaani toisten lajien pariin. Hain kehoni rajoja eri lajien parissa, jokaisesta jäi jotain hyvää mukaan.
Näin jatkui 20 vuotta, kunnes minut saatiin houkuteltua yin -tunnille. Yinin rauha ja mahdollisuus vain olla tekivät hyvää suorittamisen ammattilaiselle. Jäin kerrasta koukkuun!
Vuodesta 2017 olen rullannut mattoni auki säännöllisesti. Ensin noilla viikoittaisilla yin-tunneilla, myöhemmin lisäksi tulivat hathatunnit sekä pilates.
Vuosi 2020 sai minut miettimään oman joogakokemukseni syventämistä. Niissä mietteissä vastaani tuli ilmoitus joogaohjaajakoulutuksesta ja sille tielle lähdin. Olen tällä hetkellä lisensioitu hathajoogaohjaaja.
Omista tunneistani käytän termiä Lempeän liikkeen tunnit.
Teemme hathajoogan perusasanoita mutta tunneilla on mukana myös muista aikaisemmista harrastuksistani hyväksi ja lempeäksi kokemiani liikkeitä. Tuntieni tarkoitus on aktivoida kehoa mutta myös rauhoittaa ja venyttää. Välillä pysähdymme kuuntelemaan eri liikkeiden vaikutusta juuri sillä hetkellä.
Lempeä liike on opettanut minua pysähtymään hetkeen ja antautumaan.
Olemaan läsnä ja kuuntelemaan kehoani. Rauhoittamaan mieleni esimerkiksi hengityksen avulla.
Lempeän liikkeen avulla olen oppinut tekemään parempaa yhteistyötä kehoni kanssa.
Tämän lisäksi oma harjoitus tuo minulle suurta iloa, joka päivä.
Tämän kaiken toivon välittäväni tunneillani myös sinulle.
Tunneistani sanottua

Linda Antell-Behm, Porvoo
Pidän erityisen paljon sinun tavastasi painottaa oman kehonsa kuuntelemista.
Keho tarvitsee lempeyttä ja oman kehon tarpeiden kuuntelemista pitää tietoisesti harjoitella.
Sinulla (Katilla) on empaattinen ja rauhoittava kyky johdattaa osallistujia lempeiden liikkeiden harmoniseen maailmaan.

Lotta Riska, Porvoo
Ihanan lempeitä liikkeitä aamutuimaan, tai vaikkapa illansuussa jolloin olen monesti liikkeet tehnyt. Kiire unohtuu ja ajatukset hidastuu.
Minulle sopivin päivän päätteeksi koska minulla on vain yksi vaihde ja se on täysillä eteenpäin. Katin rauhoittava ääni ja hyvin suunniteltu hetki saa kehoni juuri oikealla tavalla liikkeelle, venytykset niin tarpeen.
Suosittelen ihan kaikille!

Anna Mari Koutroukides,
Pirkanmaa
Voiko aamu paremmin alkaa kuin lempeällä liikkeellä. Jooga auttaa lämmittämään kehon ja venyttää lihaksia mukavasti valmiiksi uuteen päivään. Katin tapa ohjata tunteja on rauhallinen, harmoninen ja kannustava. Hän suunnittelee ohjelmat huolellisesti ja kokonaisvaltaisesti. Minulle tunnit tuovat hyvää mieltä ja mielenrauhaa. Hetkeen keskittyminen paranee ja positiiviset ajatukset valtaavat mielen. Kiitos Kati, olet ohjaajana täydellinen💕.